Ihanan kamala ja kamalan ihana Koli ja Herajärven kierros

Koli - tuo yksi Suomen suosituimmista vaelluskohteista ja yksi tunnetuimmista Itä-Suomen luontokohteista ja nähtävyyksistä. Suomen kansallismaisema. Kolin kansallispuisto on kooltaan 30 neliökilometriä ja sijaitsee Joensuun, Lieksan ja Kontiolahden alueilla Pohjois-Karjalassa. Kolin suosituin reitti, Herajärven kierros, kiertää nimensämukaisesti Herajärven ja sen voi kiertää 30-60 kilometrin mittaisena. Reitti on tunnetusti raskas korkeuserojensa vuoksi, kallioisilla näköalapaikoilla ja vaarametsillä höystettynä.

Mikä sen parempi paikka lähteä viettämään juhannusta kuin Suomen kansallismaiseman äärelle? Lähdimme kolmen yön reissulle Herajärven kierrokselle tarkoituksena kiertää pohjoispää, noin 35 kilometriä. Jonkun blogitekstistä luimme vinkin, että kannattaa lähteä Peiponpellon parkkipaikalta ja palatessa takaisin, voi rinkat jättää autolle ja kiivetä Ukko-Kolille ilman rinkkaa. Otimme neuvosta vaarin ja näin teimme. Päätimme kiertää Herajärven suositusten mukaisesti vastapäivään eli ensin tunnetusti raskas länsipuoli kohti etelää ja sieltä takaisin Pielisten rantaviivaa pitkin pohjoiseen. 

Matkaan lähdettiin tarmokkaasti. Tiedossa oli, että reitistä tulee rankka. Olimme myös tietoisia vähäisistä vesipisteistä, mutta myöhemmin selviää, ettemme kuitenkaan olleet varustautuneet riittävällä vesimäärällä. Matka lähti Peiponpellon parkkipaikalta kohti Ryläystä, jossa oli tarkoitus yöpyä ensimmäinen yö. Maasto oli perinteistä metsäpolkua, kunnes edessä oli ensimmäinen kunnon nousu - Ryläykselle. Ennen nousua alhaalla oli lähde, josta olisi voinut tarvittaessa tankata vettä. Meidän vesivarastot olivat tässä vaiheessa kuitenkin vielä täynnä, joten emme pysähtyneet lähteelle. Tienviitat kuitenkin kertoivat, ettei vesi ole sellaisenaan juomakelpoista. Kun itse nousu Ryläykselle koitti, hymy taisi hyytyä melko nopeaan. Luojan kiitos olimme hommanneet reissua varten Lekin teleskooppisauvat - ilman niitä nousu pystysuoralta tuntuvaa, kivistä ja juurakkoista "polkua" pitkin olisi ollut äärimmäisen tuskallista painavien rinkkojen kera. Hyttysiä oli valtavasti, mutta itseasiassa niiden avulla kiipeäminen kävi suhteellisen reippaasti, sillä pysähtyä ei voinut ellei halunnut hyttysarmeijaa kimppuunsa. Nousun jälkeen saavuttiin Ryläyksen kodalle, josta löytyi huussi, tulipaikka, polttopuita sekä jonkinlainen tampattu telttapaikkakin. Suorituksen jälkeen vesi maistui ja pian tajusimmekin, että sitä on säästettävä aamuun, sillä seuraavasta päivästä tulee kuuma ja seuraavasta vesipisteestä ei ole tietoa. Tässä kohtaa valitettavasti myös lapinkoira joutui kärsimään vähäisestä vedensaannista. Yritimme nukkua kodassa, joka kuitenkin täyttyi pian hyttysistä ja ikkunoiden vuoksi myös ilta-aurinko häiritsi. Päätimme lopulta pystyttää teltan pihalle. Muuten kota oli siisti, tilava ja sieltä löytyi hyvät mahdollisuudet kokkaamiseen kuten paistinpannu ja kunnolliset ritilät/telineet kattiloille. Vieraskirja kertoi, että kävijoitä on päivittäin runsaasti.

Ryläyksen kota

Ryläykseltä matka jatkui kohti Kiviniemeä (Ryläys-Kiviniemi 12km). Tästä päivästä oli tulossa rankin, eikä pelkästään maastonsa vuoksi vaan myös helteen, sillä lämpöä oli koko päivän 25-27 astetta. Reitti kohti Kiviniemeä oli jatkuvaa ylä- ja alamäkeä pitkin vaaroja. Vesipisteitä tällä välillä ei ollut ja vesi oli loppumaisillaan jo eilen. Saimme kuitenkin täytettyä pullomme n. kilometrin päästä Ryläykseltä pienestä purosta, tosin vesi oli sammaleista ja virtaus heikkoa, joten vedenpuhdistustabletit olivat tässä korvaamattomia. Kunnollisia taukopaikkojakaan ei tällä välillä ollut. Sammakkovaaran jälkeisessä uurossa oli pari puupölkkyä aseteltu penkiksi. Kartan mukaan täältä olisi saanut juomavettä, mutta emme pienen puron lisäksi löytäneet minkäänlaista lähdettä.

Matka jatkui kuumuudessa. Päätimme ohittaa viimeisen nousun, Kolinvaaran, joka osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Sen lisäksi, että tuli säästeltyä voimia, saimme nauttia yllättävän kauniista maalaismaisemasta niittyineen hiekkatiellä. Viimein saavuimme Kiviniemeen, josta löytyi useampi potentiaalinen telttapaikka, nuotio, itsepalvelusauna, polttopuita, huussi, uimaranta sekä kotus eli kaksipuolinen laavu. 100m päässä sijaitsee itse Kiviniemen tila, josta saa juomakelpoista vettä sekä mahdollisuuden vuokrata esimerkiksi idyllinen aitta nukkumapaikaksi. Tilalla toimii myös pieni kioski. Sauna on aina auki ja se lämmitetään itse. Sumplimme muiden leiriytyjien kanssa kaikille omat saunavuorot. Saunominen ja järvessä pulahtaminen teki aika gutaa raskaan päivän jälkeen. 

Herajärvi Kiviniemeltä

Kiviniemestä matka jatkui reitin itäpuolelle. Ensimmäisenä taukopaikkana toimi kaunis Lakkalan tila, jossa on myös mahdollisuus uimiseen (Kiviniemi-Lakkala 4km). Täällä saimme taas tankattua vesivarastomme keittämällä järvivettä. Lakkalasta jatkoimme matkaa kohti Havukanahoa (Lakkala-Havukanaho 7km). Kaiken kaikkiaan reitti Kiviniemestä pohjoiseen päin itäreittiä pitkin oli ilahduttavan kaunista järvimaisemaa, eikä vaativuudeltaan mitään verrattuna länsipuoleen. Kauniit heinittyneet ahot virkistivät mieltä ja itäpuolen vaaroilta oli myös vaelluksen ensimmäiset pysäyttävät maisemat. Erityisenä mainintana Jauholanvaara, vahva suositus pitää kunnollinen tauko siellä! Jylhältä kalliolta oli mykistävää katsella niitä vaaroja järven toisella puolella, jota oli eilen kulkenut. 

Maisema Jauholanvaaralta kohti Herajärveä

Viimeisen yön vietimme Havukanahon taukopaikalla, josta löytyi nuotiopaikka (hieman kärsinyt sellainen), huussi, polttopuita sekä kätevä pöytä tuoleineen ja katoksineen. Havukanaho on vaarojen keskellä pimeässä kuusimetsässä, joten se ei sinänsä ollut paras vaihtoehto yöpymiselle, mutta sijainniltaan se sopi tälle päivälle. Saimme viimein myös kunnon vesisateen, jota olimme hyttysten vuoksi jo hieman kaivanneetkin.

Viimeisenä päivänä Havukanahon jälkeen reitti oli miellyttävä kulkea eikä lainkaan liian raskas. Nousu Mäkrälle taisi olla tämän reitin kohokohta. Upein maisema tähän asti ja se syy, miksi koko kierrokselle ylipäätään lähdettiin. Jotain, joka jää verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi ja jotain, jonka vertaista ei tule koskaan näkemään. Suomen kansallismaisema. Olihan ne näkymät länsipuolelta ja Jauholanvaaralta kohti Herajärveä myös kauniita, mutta tämä maisema kohti Pielistä on vertaansa vailla. Loputonta horisonttia.

Maisema Mäkrävaaralta kohti Pielistä

Mäkrän jälkeen palasimme helppokulkuista polkua pitkin takaisin lähtöpisteeseen Peiponpellon parkkipaikalle. Hieman laiskottelimme ja ajoimmekin autolla Peiponpellolta Luontokeskukselle. Maisema Ukko-Kolilta oli oikeastaan sama mitä näimme jo Mäkrävaaralta. Suuri turistimäärä hieman latisti fiilistä. Liekö syynä oman rauhan puute vai mikä, mutta emme viihtyneet Ukko-Kolilla kuvien napsaisemista kauempaa. Mainittakoon, että Ukko-Kolin maisemapaikalle on esteetön kulku, sillä ylös pääsee hissillä ja maisemapaikalla on pyörätuolille sopiva "parveke".

Koli koetteli - helteet, veden niukkuus, hyttysten määrä, raskaat nousut ja laskut. Kaikki oli kuitenkin lopulta sen arvoista. Olen erittäin kiitollinen siitä, että kiersimme ensin länsipuolen ja sitten vasta idän. Pää ei ehkä olisi kestänyt, mikäli olisimme heti ensimmäisenä päivänä jo nähneet kaikki ne upeat maisemat ja loppu olisi ollut sitä kuusikossa rämpimistä. 

Vahva suositus Herajärven kierrokselle - kunhan mukana on reipas mieli ja vaellussauvat. Kunnon ensiapulaukkukaan ei ole pahitteeksi, sillä täällä jos jossain on kaikki ainekset nilkan nyrjähtämiselle, etenkin vaaroilta laskeuduttaessa. Polut eivät ole pelkkää tavanomaista metsäpolkua vaan suurimmaksi osaksi taiteilua kivikoilla ja juurikoilla. Suosittelen myös kevät- tai syysaikaa, sillä hyttysten määrä oli myös aika merkittävä koettelija tällä reissulla.

Pisteet saa myös tämän reissun rekku eli lapinkoira Koda, joka veti mallisuorituksen ja potki meitä kaksijalkaisia eteenpäin silloinkin kun oma jaksaminen oli koetuksella.